Uutiset

26.06.2016 21:53
Kautemme sai hienon päätöksen kun starttasimme uramme ensimmäistä kertaa arvokisoissa. Nastolassa järjestettiin 17.-19.6. agilityn Sm-kisat, jossa osallistuttiin perjantaina iltakisoihin,  lauantaina Kirkkonummen kennelkerhon maksijoukkueessa ja sunnuntaina yksilökisoissa. Perjantaina...
17.04.2016 18:34
Mikä määrittelee sen oletko kisoissa onnistunut vai epäonnistunut? Mielestäni se, mitkä ovat olleet tavoitteet ja miten ne ovat saavutettu tai jääty saavuttamatta. Epäonnistumissanalla on kuitenkin hurjan negatiivinen sävy, eikä toisaalta kerro mitään siitä, että radalla on myös ollut...
08.04.2016 21:43
Sm-kisoihin on enää parisen kuukautta. Välillä palan innosta ja välillä olen kauhusta kankea.  Olen halunnut tätä niin kauan ja treenannut tätä varten, mutta joinakin päivinä pieni sisäinen kampittajani yrittää lannistaa ja sanoo, ettei sinne kannata lähteä itseään nolaamaan. Se pieni...
25.03.2016 11:42
Agilityhän mittaa esim. yhteistyötä koiran ja ihmisen välillä. Vaikka kisaankin Kyranin kanssa jo jonkin aikaa, alan vasta nyt ymmärtämään mitä se oikeasti tarkoittaa. Agility tuntuu tällä hetkellä nimittäin paremmalta kuin koskaan ja treenit sekä kisat kulkevat paremmin kuin koskaan. Mitä sitten...
05.03.2016 21:29
Monissa treenitilanteissa, vielä muutama kuukausi sitten, sain useasti palautetta siitä, etten keskity tarpeeksi. Keskittymisen taidon puute näkyi myös kisasuorituksissa.  Useasti minua harmitti se, että tiesin itsekin "kuplan" poksahtavan liian herkästi. Varsinkin erityiset tilanteet sekä...
12.02.2016 18:50
Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen kasvanut ihmisenä ja saanut valtavasti lisää itsevarmuutta. Selviydyn arjen haasteista paremmin ja huomaan tekeväni sellaisia päätöksiä, joita en olisi koskaan uskaltanut ennen tehdä. Muutokseen olen tarvinnut ihmisiä, jotka ensinnäkin pysäyttivät minut...
12.01.2016 21:25
"Vasta kun laitat sen numerolapun rintaasi sinusta tulee urheilija"- Jarmo RiskiViikonlopun Pilotti-leirillä Jarmo Riski luennoi meille kisaamisesta. Itselleni agilityn harrastaminen on tarkoittanut itsestäänselvyytenä, että siihen kuuluu myös kisaaminen. Mutta todellakin harrastajia löytyy...
15.12.2015 21:04
Kolmas Fitdog Agilityteamin leiri on ohi. Ihan mahtava leiri takana ja monia onnistumisia ja ahaa-elämyksiä rikkaampana taas. Lajitreenien rinnalla treenaamme myös omaa kuntoa sekä pääkoppaa.  Varsinkin tuo psyykkisen puolen kehittäminen on tehnyt minulle oikein hyvää. Se pistää miettimään ja...
13.11.2015 20:37
Kausi on kovaa vauhtia etenemässä.  Treenaamme ja kisaamme tasaiseen tahtiin Kyranin kanssa. Yhteistyö tuon harrastuskaverini kanssa alkaa olla saumatonta ja nautin aina enemmän tekemisestä sen kanssa. Kun vielä alkusyksystä tuskastuin treeneissä välillä koiralle, mutta suurimmaksi osaksi...
10.10.2015 10:02
Suomen Agilityliiton julkaisemassa Putkeen!- lehdessä oli pitkä kirjoitus lajin harrastajien keskuudessa tapahtuvasta kiusaamisesta. Tämä julkaisu havahdutti ja pisti miettimään, mutta samalla aukaisi monen vuoden takaisia arpia...Lapsena ja vielä nuorenakin olin lihava. Asiaa ei pysty...
<< 1 | 2 | 3 >>

Yhteystiedot

Agikiitäjä Kyran marjo.viljamaa@gmail.com