Tunteiden hallintaa vai hillintä??
Kolmas Fitdog Agilityteamin leiri on ohi. Ihan mahtava leiri takana ja monia onnistumisia ja ahaa-elämyksiä rikkaampana taas. Lajitreenien rinnalla treenaamme myös omaa kuntoa sekä pääkoppaa. Varsinkin tuo psyykkisen puolen kehittäminen on tehnyt minulle oikein hyvää. Se pistää miettimään ja huomaa kuinka kaikki arkisetkin asiat vaikuttavat treenaamiseen ja kisasuorituksiin.
Tällä leirillä pohdittiin tunteita, jotka vaikeuttavat positiivisesti tai negatiivisesti omaan suoritukseen. Tämän vuoden puolella suorituksiin on saatu paljon hyvää. Asenne on parempi ja keskittyminenkin on edistynyt. Kyllä olen itse sitä mieltä, että positiivisesti suorituksiin vaikuttavia asioita on enemmän kuin negatiivisesti vaikuttavia.
Tunteet nousivat kirjaimellisesti pintaan sunnuntain psyykkisessä valmennuksessa. Olin kirjannut yhdeksi negatiivisesti vaikuttaviin asioihin epäreiluuden itseäni ja koiraani kohtaan. Tämä on yksi vanhoista ominaisuuksistani, joka välillä edelleen kummittelee taustalla. Pystyn ehkä paremmin kontrolloimaan tällaisilla hetkillä tunteiden purkamista, mutta edelleenkin ne hetket saavat minulle niin pahan mielen, että sunnuntaina näistä puhuessani itkin ihan avoimesti. Koin niin suurta pahaa mieltä kun peilasin siinä omia tunteitani ja niiden vaikutuksesta toimintaani.
Useimmiten tämä epäreiluus ei enää onneksi heijastu koiraan. Olen kuitenkin lähiaikoina tiedostanut, että minun on alettava olla itselleni paljon armollisempi. Osaan helposti olla hyvinkin tiukka itselleni ihan kaiken suhteen. Haluan useimmiten tällä olla toisille mieliksi, jotta minut hyväksyttäisiin, jotta minusta pidettäisiin. Mutta hetkinen.... Eikö sen pitäisi riittää, että olen sellainen kuin olen?? Eikö minun pitäisi aloittaa itsestäni? Voisinko aloittaa siitä, että oppisin hyväksymään itseni tällaisena kuin olen ja oppisin rakastamaan itseäni? Vaikka pintapuoleisesti olenkin erittäin avoin ja iloinen, on pohjalla syvää tunteellisuutta ja minua pystyy edelleen helposti satuttamaan. Vain muutamat ovat päässeet tutustumaan minuun niin hyvin, että voi sanoa tuntevansa sen herkän Marjon. Se herkkä ja tunteellinen Marjo näyttäytyy vain niille, joihin luotan 100 prosenttisesti.
Siispä tässä syy miksi en treenaa vierailla valmentajilla mielelläni. Tämän hetken valmentajasuhteet ovat niin avoimet, että luulenpa melkein kaikkien valmentajien tuntevan koko tunneskaalani. Tiedän myös valmentajieni näkevän jo melkein ovesta sisään tullessa, mikä tunnetila on päällä. Turvallinen valmennusympäristö takaa tietyllä tavalla minulle turvan saada treenata rauhassa omana itsenäni. Silloin tämä vaikuttaa positiivisesti koiraankin, koska peli pystytään viheltämään poikki ennen kuin ehdin purkamaan mahdollista negatiivista tunnetta koiraan.
Uutena projektina on sitten tutustua itseeni ja sitä kautta oppia hyväksymään/rakastamaan myös itseäni. Niinpä aloitin lukemaan Erik Bertrand Larssenin kirjaa "Helvetinviikko" ja henkilökohtainen helvetinviikkoni alkaa parin viikon päästä. Sitä kautta toivon löytäväni paremman minäni. Kun seuraat blogiani, voit lukea, mitä sen viikon aikana tapahtui....