Ultimate kupla

05.03.2016 21:29

Monissa treenitilanteissa, vielä muutama kuukausi sitten, sain useasti palautetta siitä, etten keskity tarpeeksi. Keskittymisen taidon puute näkyi myös kisasuorituksissa.  Useasti minua harmitti se, että tiesin itsekin "kuplan" poksahtavan liian herkästi. Varsinkin erityiset tilanteet sekä väsymys tai muu heikon viretilan aiheuttaja toivat tämän suoritusten heikentäjän esille. Silti en osannut itse korjata tilannetta helposti vaan se vaati omanlaisensa kehittymisen ja tiettyjen asioiden muuttamisen.

Siispä minun on pitänyt kehittää itselleni sopivat kisarutiinit,  jotka auttavat ylläpitämään keskittymisen ensimmäisestä radasta viimeiseen asti. Tarvittaessa piti myös löytää keinoja, joilla koota radan jälkeen pakka taas kokoon niin onnistuneen kuin epäonnistuneen radan jälkeen.

Vaikka nautin kisatapahtumista sosiaalisina tilanteina,  vähitellen myös alan hyväksymään sen, että sosiaaliselle kanssakäymiselle kisa- ja treenipaikoilla on omat aikansa ja paikkansa.  Jotta saan täydellisen keskittymisen itselleni ennen omaa suoritusta, minun on pakko keskittyä omaan tulevaan suoritukseen, sulkea kaikki ympäriltä niin ympärillä tapahtuvat kuin myös keskittymistä haittaavat ajatukset. 

Ajatukset voivat olla keskittymistä haittaavia jos mietit liikaa "ansapaikkoja" tai muita hankalia paikkoja. Lisäksi esimerkiksi tilanne, jossa tiettyihin paikkoihin on monta vaihtoehtoa, eikä osaa ennen lähtöä päättää minkä vaihtoehdoista käyttää omassa lopullisessa suorituksessa. Omalle keskittymistilalleni parasta on lukita rataan tutustuessa se yksi ja tietty vaihtoehto ja käyttää sitä toimii se sitten tai ei.Keskittymistä voi myös haitata positiiviset asiat. Edellisen radan 0-tulos saattaa haitata kuplan pysymiseen koossa. Ennen seuraavaa rataa pitää edellisen radan hyvät ja huonot asiat olla täysin nollattuna,  jotta voi keskittyä seuraavaan rataan 100 prosenttisesti.

Omaa keskittymistäni edesauttavat selkeät tavoitteet ennen kisapaikalle lähtöä. Silloin tiedän tarkalleen, mitä haluan radalla tapahtuvan. Rataan tutustuessa mietin varsinaisten ohjauksien rinnalla sitä, miten toteutan tavoitteeni. Tänään tavoitteena oli hakea sitä ultimate keskittymistä.  Olen vahvasti sitä mieltä, että myös löysin sen ja nyt tiedän miten sen saan aikaiseksi. 

Pidämme seuraavaksi Kyranin kanssa kisatauon ja kuukauden aikana työstetään muutamia asioita. Ennen arvokisoja kisaamme kuitenkin vielä muutamia kisoja, haetaan keskittymiseen lisää rutiinia ja teen pientä hienosäätöä. Tässä vaiheessa kautta ei enää lähdetä tekemään mitään uutta. Tällä hetkellä tuntuu Kyranin kanssa tekeminen hyvältä ja meidän tiimityöskentely on lähes saumatonta.

Yhteystiedot

Agikiitäjä Kyran marjo.viljamaa@gmail.com