Synkän myrskyn läpi aurinkoa kohti

20.10.2016 19:56

Miten selittää tutuille ihmisille, että on ihan poikki. Kuukausien stressi, surutyö ja räpiköinti takaisin arkeen on vaatinut voimaa. Niin paljon voimaa, etten edes huomannut käyttäväni jo varageneraattoriani.

Kävin isän kuoleman jälkeen taas normaalisti töissä, treeneissä sekä tein vähän enemmänkin hommia. Kuitenkin kotiin päästyäni en saanut siellä mitään tehtyä. Pyykkivuori kasvoi, imuria en saanut millään kaivettua esille ja astiatkin pestiin aina tarvittaessa. Kaikki suru ja tuska sai minut kotona kiinni ja sitoi minut.

Parisen viikkoa sitten ymmärsin, ettei näin voi jatkua. Määräsin itse itselleni ylimääräistä unta. Nukuin viikon aikana joka yö ainakin yhdeksän tuntia. Sillä päätöksellä oli suurempi vaikutus kuin kuvittelinkaan. Aloin saada taas otetta ja suruakin on jo helpompi kestää. Pyykkivuoretkin saatiin sitten lopultakin hävitettyä...

Olen saanut paljon tukea läheisimmiltä ystäviltäni sekä rohkaisevia ja tukevia viestejä tutuilta. Olen ymmärtänyt, ettei minun tarvitse olla tuskani ja suruni kanssa yksin. Minua kuunnellaan ja ymmärretään. Se tuntuu hurjan hyvälle.

Koiraharrastus on minun henkireikäni. Se ei ole tapa paeta todellisuutta. Halleilla tapaan ystäviäni ja tuttaviani. Treeneissä joudun keskittymään vain tekemiseen ja sillä tapaa välillä saan mahdollisuuden hengähtää. Rakastan agilityä ja sen harrastamista. Kaikissa sen muodoissa: treenaajana, kilpailijana, urheilijana sekä kouluttajana.

Kyranin kuulumiset:

Kyranin kanssa olemme päässeet taas hyvin kisaamisen rytmiin. Viime viikonlopun jälkeen minulla on sellainen tunne, että pakka alkaa olla taas kasassa. Kisarutiinit täsmäävät ja tekeminen on hyvää ja tarkkaa. Vielä muutamia kauneusvirheitä joistakin suorituksista löytää, mutta nekin saadaan varmasti seuraavien kisojen aikana häivytettyä.



Yhteystiedot

Agikiitäjä Kyran marjo.viljamaa@gmail.com