Ryskyy ja rytisee!

16.09.2015 19:49


Uusi kausi aloitettu ihan rytinällä. Kyran oli alkukaudesta yllättäen jumissa, mutta viimeisellä käynnillä maanantaina se oli taas yhtä hyvässä kunnossa kuin yleensäkin on. Olemme siis pystyneet treenimään normaaliin tapaan.

Uusi kausi alkoi rytinällä. Aloitimme seuran valmennusryhmässä,  pääsimme Valmennuspilottiin sekä uudelle Fidari kaudelle.  Pitkän pähkäilyn jälkeen päätin ottaa molemmat paikat vastaan. Tällä yhdistelmällä varsinkin on nyt erityisen tärkeää muistaa pitää lepopäiviä niin koiralle kuin ohjaajallekin. Myös yleinen kehonhuolto kummallakin on erityisen tärkeää.

Uuden kauden tavoitteet sekä välitavoitteet on asetettu. On mietitty myös keinoja miten niihin päästään. Kaikessa heijastuu se, että ratkaiseva tekijä olen tässäkin tapauksessa minä itse. Olen pitkän pähkäilyn jälkeen varma, että vain minä itse olen esteenä tässä. Tällä kaudella yritän saada kehitettyä häiriökestävyyttä paremmaksi. Myös epäonnistumisten merkitystä on vähennettävä, jotta pystyn keskittymään jokaiseen kisarataan yhtä tarkasti ja hyvin.

Kisakausi startataan ensi viikonloppuna kotikisoissa. On saatava kisarutiinia ja startteja lisää alle. Nyt kun meidän kontaktit ovat kunnossa, haluan keskittyä kisavireessä lähtöisin.  Luotan ja uskon siihen, että saamme ne kyllä haltuun ja silloin meitä ei pysäytä enää mikään!


Yhteystiedot

Agikiitäjä Kyran marjo.viljamaa@gmail.com