Kesäloman ihanuus ja kauheus

03.07.2015 18:17

Kirjoitellessani tätä, olemme Kyranin kanssa aloittaneet treeni- ja kisatauon.  Vielä en osaa sanoa miltä tämä agility vapaa oikein tuntuu- on vähän sellainen no joo-fiilis... Tämä loma on kuitenkin hyvin suunniteltu kauden päätös. Luulen olevani kuitenkin lopulta ihan tyytyväinen kiireettömyyteen,  harrastamattomuuteen ja siihen, että voin välillä tehdä jotakin ilman koiria, pukea nättejä vaatteita ja käyttää kynsilakkaa - Ilonsa kaikilla!:) Kyran saa ensimmäisen neljän viikon tauon agiuransa aikana. Suunnitelmissa levätään, lenkkeillään,  treenataan syviälihaksia ja harjoittelemme kotona malttia odottamiseen. 

Kauden intensiivisyyden vuoksi aloin olla loppukeväästä kovin väsynyt. En kokenut enää treeneistä sellaista mielekkyyttä kuin ennen. Treeneihin lähtö tuntui välillä pakolta ja aika pahaltakin. .. Teemu-valmentajanikin kysyi erään treenin jälkeen, olisiko kohta jo aika pitää taukoa. Kyran ja minä olisimme sen ansainneet. Se aika on vihdoinkin nyt! Vaikka en osaakaan vielä ottaa rennosti ja agility on paljon mielessä, tämä tekee meille kummallekin hyvää- uskon vakaasti siihen.

Onnistumisen riemua ja yliyrittämistä

Fitdog-agilitytiimin kevät oli vauhdikasta menoa. Töitä tehtiin leirien välillä paljon, ja tulokset olivat selvästi nähtävissä niin koirasta kuin ohjaajassakin. Oma kuntoni nousi hurjaa vauhtia kuukausi kuukaudelta, ohjaukseni ja ohjausvalintani selkenivät ja aloin olla paremmin selvillä kriteereistäni. Kyranin estefokus parani valtavasti, irtoaminen oli helpompaa ja omien kriteerieni selkeennyttyä, olimme selkeästi enemmän yhdessä tekemässä rataa kuin aikaisemmin.

Samalla kun taitomme paranivat, omat suoritusvaatimukset kasvoivat. Kaikkihan sen kuitenkin tietää, etteivät kaikki päivät ole samanlaisia ja huonompina leiripäivinä olin todella turhaantunut ja ärsyyntynyt. Löysin itseni välillä itkemästä pettymystä itseeni. Yritin vain taas liikaa... Tämä oli tuttua syksystä. Halusin, että minä ja valmentajat olemme tyytyväisiä treeneihimme.  Ajoin itseni tällä ajatuksella suoraan päin puuta. Lopputulos oli juuri päinvastainen- kumpikaan osapuoli ei ollut täydellisen tyytyväinen tekemiseemme. 

Ole paras versio itsestäsi joka päivä

Palasin loppukeväästä siihen ajatukseen, ettei minun tarvitse todistaa kenellekään mitään. Halusin olla jokaisella treenikerralla vain niin hyvä kuin oikeasti sinä päivänä olin. Tiputin hartioiltani taakan ja lopetin ylikeskittymisen ja yliyrittämisen.  Tuloksena oli hyvät treenit melkein joka kerta ja pystyin itsekin olemaan tyytyväinen kun tiesin tehneeni parhaani ja ehkä enemmän olemalla vain yksinkertaisesti paras versio itsestäni siinä hetkessä, siinä treenissä.

Tavotteita uuteen kauteen

Istuimme Teemun kanssa alas eräällä yksärillä pohtiaksemme yhdessä tulevan kauden suunnitelmia. Viime kauden muutokset olivat huisia ja niitä tapahtui melkein viikoittain. Todellisuudessa ensi kaudesta ei varmasti tule samanlaista. Muutokset tulevat olemaan pienempiä, mutta tavoitteet korkeammalla.Töitä tulee olemaan paljon, mutta unelmien eteen sitä tekee miltei mitä tahansa. Näkyvissä on paljon jännittäviä treenisuunnitelmia,  joita sitten haluan kohdata täysin levänneenä ja energisenä.


Ps. Tässä vaiheessa vuotta olemme nousseet maaliskuussa 3. luokkaan ja ensimmäinen 0-tuloskin juostiin.


Yhteystiedot

Agikiitäjä Kyran marjo.viljamaa@gmail.com