Irti liiasta kiltteydestä

Olin hukkumassa hyiseen virtaan. Virran nimi oli uupumus ja se oli kovin voimakas. Se veti minua jo pinnan alle ja ehkä juuri ja juuri tietyt ihmiset saivat minut autettua takaisin maalle. Suurin työ on ollut minulla tarttua heidän käsiinsä ja antaa heidän auttaa minut takaisin elämään. Vielä en ole täysin kuivilla, mutta askel askeleelta lähempänä.

Ensin luulin olevani masentunut. En enää jaksanut tehdä itselleni tärkeitä asioita. Hoidin työni, koirani ja minulle läheisen ihmisen asioita, mutta en omiani. Tiesin kokoajan, että tämä ei voi jatkua näin, mutta se hyinen virta veti minua aina vaan syvemmälle. Ulkopuolelle yritin näyttä kaiken olevan hyvin, mutta sisimmässä näytti erilaiselta.

Kun valmentajani ja ystäväni Teemu kysyi eräänä iltana puhelimessa, olenko liian kiltti ja antoi siihen perään kirjavinkin, jonka sitten heti latasinkin seuraavana päivänä, ymmärsin mitä hän tarkoitti. Kirjan sanat tuntuivat pahalle ja satuttivat, koska jokaiselta sivulta löysin itseni. Tuntui kuin peilikuva olisi puhunut kirjan sanoin minulle. En halunnut olla ihminen, josta kirjassa puhuttiin. Tiesin haluavani muuttua ja saada omasta elämästä jälleen kiinni.

Aluksi sanat "ei" ja "miksi" tuntuivat pahalle. Minusta tuntui kuin jokainen, joka ei ollut siihen tottunut ajatteli minun olevan hankala ja vaikea. Silti samaan aikaan tuntui kuin saisin päätäni virran pinnalle vetämään happea. Joka ikisellä kerralla kieltäytyessä ja luomalla omia rajoja, sain pienen palan omaa elämääni takaisin.

Seuraava askel muutokseen tuli psyykkari Anne Talvitien rohkaisemana. Pyysin ensimmäistä kertaa sisaruksiltani apua ja tunnustin, etten enää pärjää yksin. Viime viikko on ollut ihan huima tämän suhteen ja olen saanut niin paljon apua ja tukea, että jo viikon aikana oma energiataso on kasvanut suuresti. Tuntuu, että olen nyt virrasta pois, mutta taistelu ei ole päättynyt vielä vaan vielä pitää tapahtua asioita, etten tipahda sinne uudestaan. Nyt myös tiedän, ettei minun tarvitse sinne virtaan tippuakaan, koska minulla on ihmisiä, jotka pitävät minut pois virran reunalta.

Mietin pitkään kirjoitanko tätä ja kirjoittaessani liikutun kyyneliin. Liikutun, koska tiedän, että minulla on mahdollisuus saada taas kiinni elämästä. Vaikka nyt saan apua ja otan sitä vastaan, on moni asia minusta itsesäni kiinni. Haluan kuitenkin kertoa kaikille liian kilteille, jotka tunnistavat myös itsessään tällaisia asioita, joita olen kokenut, että syvän virran hyisestä vedestä on mahdollista päästä pois jos on valmis tunnustamaan asiat asioina, pyytämään apua ja ottamaan sitä vastaan sekä tekemään omaan elämään rajoja. Rajojen sisällä sinä itse voit olla sinä ja nauttia elämästä. Sitä minäkin haluan!

Kiitos Teemu, Anne, Tapsa, Kirsti ja Kaija. Ilman teitä olisin vieläkin siellä virrassa. En tiedä minne se minut olisi vienyt...